torstai 3. maaliskuuta 2011

hyviä uutisia ja ihana kirje.....

Vaikka aurinko on jo painunut mailleen,  sydämessäni se loistaa kirkkaimmin, kuin aikoihin.
Voi, että olen kiitollinen, niin kiitollinen ja onnellinen. Rukoukset on kuultu!

Mieheni leikattiin tänään ja sain juuri tietää, että kasvain saatiin kokonaisuudessaan pois. Nyt voimme alkaa nauttimaan kevään kauneudesta.
Hän pääsi vasta klo  6 osastolle, oli koko päivän heräämössä.
Kiitos teille kaikille rukouksista ja myötäelämisestä.

Olen koko päivän touhunnut, kuin mielipuoli..... olen siirrellyt huonekaluja ja siivonnut ja käynyt sairaalassa niin aikaisin, että en tavannut miestäni, kun oli siellä heräämössä. En voinut pysähtyä, jotenkin, kun pysyin toimeliaana, päiväni meni paremmin, vaikka asia ei mielestä hetkeksikään väistynyt.

Tässä kuvia päivän aikaansaannoksista. Siirsin kirjahyllyn toiseen huoneeseen ja hyllyn tieltä lipaston makuhuoneeseen.



Siis, huh huh... kyllä oli hommaa. Vanhat pyyhkeet, hyllyn ja lipaston jalkojen alle ja sitten puhkuen vetämistä ja työntämistä. Ja kun nämä oli saatu paikoilleen, niin sitten kaapin sisällöt ja kirjat..... siis kirjoja on vähän yli
kaksisataa.. ensin imuroin ne ja sitten kannoin toiseen huoneeseen ja asettelin taas hyllyyn ja...... no, eihän siinä sitten muuta, mutta kyllä siinä oli hommaa.


Tämän lipaston siirsin makuhuoneeseen.


Hetken, kun vedin henkeä ja leeputin käsiäni ajattelin, että katsompa, onko tullut sähköpostia ja olihan sitä tullut.... yksi kirje..... kirje, joka sai minut tosi hyvälle mielelle. Kirjeen sisältö oli ihana. Sain huomata, että jossakin on joku, joka ajattelee minua ja rukoilee puolestani.
Tuntuu ihanalta huomata, että ihminen, jota koskaan ei ole tavannut, voi tuntua niin läheiseltä. Kiitos  ja halaus ystäväni, olet minulle tärkeä!!!


Tässä vielä pari kuvaa Niilosta ja naapurin Mummarista.. Mummari on vasta noin  neljäkuukautta vanha, mutta jo Niilon kokoinen ja Niilon hyvä kaveri...


Kyllä on pojilla mukavaa, kun saavat juosta kilpaa ja painia sydämensä kyllyydestä.


Ovat ihana pari......musta ja valkoinen.

Kiitos paljon runsaista kommenteistanne.... olette ihania..... kiitos!!

30 kommenttia:

Eva-Liisa kirjoitti...

Nyt oli kyllä hyviä uutisia täällä,oli ilo lukea tämä postaus!! Ei ihme että tarmonpuuska on pyyhkäissyt ylitsesi, niin huojentunut olo on sinulla. Kyllä kaikki kääntyy parhain päin, aina kun luottaa ja uskoo vahvasti.

Mukavaa viikonloppua.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi mukavaa kuulla, että asiat ovat hyvin ja kasvain poistettu.Toivotaan, että miehesi toipuminen edistyy hyvin ja luottamus elämään taas palautuu. Vakava sairaus pakottaa joskus polvilleen, mutta aina on toivoa nousta uudelleen ja olla kiitollinen jokaisesta päivästä.
Katselin kuvaa kirjoistasi, äkkiä laskemalla olen lukenut toisessa kuvassa näkyvistä 22kpl, joten taitaapa meillä olla aika sama maku kirjojen suhteen!
On muuten ihan totta, että puuhastelu on paras keino pitää itsensä koossa silloin, kun ajatukset ovat muualla, vaikeiden ja jännittävien tilanteiden hetkellä.

Mukavaa kevättä toivoo blogissasi usein vieraileva Tuuli

Elämän Helmiä kirjoitti...

Voi kun oli ihana postaus!
Kaikkea hyvää teille <3
-päivi-

Hyvä Mieli kirjoitti...

Valtava hieno asia! Empaattisuus ja myötäeläminen on ihmeellinen asia, se ylettyy yli tuntemattomuuden. Halu ojentaa lohduttava kätensä sitä tarvitsevalle on meillä kaikilla täällä yhteinen. Joukossa on voimaa!! Helpottunut halaus minulta Sinulle.

MaMMeli kirjoitti...

Voi miten ihanaa luettavaa postauksesi <3 Hienoa, että leikkaus on nyt ohi ja kasvain saatu pois:)Siunausta ja haleja <3

Kirsikka... kirjoitti...

Ihana ilouutinen!
Olen onnellinen teidän puolestanne!
Uskon syvästi rukouksen voimaan!

Olet sinä aika tarmokas kun siirtelet kaappeja siellä...valkoinen lipasto on oikein unelma!!!
oikein iloista huomista perjantaita!

JaanaElina kirjoitti...

Aivan mahtava uutinen.Olen todella iloinen puolestanne.
Sairaus on aina raskas kokemus koko perheelle,onneksi kaikki päättyi onnellisesti.

Rutistuksia ja halauksia teille.Miehellesi pikaista paranemista leikkauksesta.

tuksu kirjoitti...

Olipas huojentavia uutisia:) Kyllä Yaivaan Isä pitää huolen meistä!
Halaus ja terveiset myös sille urhealle Potilaalle/toipilaalle:)
tuksu

anja kirjoitti...

Kiva kuulla, että asiat on hyvin! Ja kevätaurinko paistaa jo lämpimästi. Terkut ja halaukset.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa! Huojentavaa saada hyviä uutisia, eiks olekin!

ja tuttua hommaa tuo siirtely, ja ah, niin mukavaa :)

Possumamma kirjoitti...

Hienoa, että se saatiin poistettua kokonaan!

maiju kirjoitti...

Hienoa, halausta teille molemmille♥♥♥

tinttarus kirjoitti...

Ihanat uutiset odottelivat täällä. Kun sain vastauksesi ja kuulin, että juuri sillä hetkellä miehesi olisi leikkaussalissa, muistin häntä voimallisella rukouksella. Pyysin sinulle mieleesi rauhaa ja luottamusta. Lääkäreille viisautta. Miehellesi varjeluksen käden yllensä. Rukoukset totisesti on kuultu. Nyt oikein valoisia ja kevääseen katsahtavia aatoksia luoksesi lähetän. Olette hyvissä käsissä. Voi hyvin!
Niilolle rapsutus:)

seijastiina kirjoitti...

Hyvälle mielellä luen minäkin tämän kauniin postauksen, ja toivotan oikein ihanaa onnen kevättä teille ♥♥

Hieno asia, että kaikki onnistui, nyt voitte jatkaa elämää totaalisesti onnellisina!

Ihanat koirat ♥
Hyvää viikonloppua
ja halaus ystäväni ♥

Merja K kirjoitti...

Onnitteluhalaus, ihania uutisia!

Iloa päivääsi :)

Tiina kirjoitti...

Kiva lukea noin hyviä uutisia! Aurinkoista ja tarmokasta viikonloppua :)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kiva oli kuulla ilouutisia:))
Ootpahan jännityksesi laittanut hyötykäyttöön kotonasi.
Aurinkoista viikonloppua:)))

Piitis kirjoitti...

Hienoja uutisia, on kiva touhuta kotihommia mieli keveänä.
Ihanat hauvelit:))

^_^Piitis

Sirutuuli kirjoitti...

Hieno homma! Ihanaa, että pääsette elämässä eteenpäin ja pääsette nauttimaan keväästä ♥

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kiitos ystävät taas kommenteistanne.... ihanaa, että olette olemassa.

Tuuli, mukavaa, kun kommentoit ja toivottavasti piipahdat toistekkin visiitillä...:)

Oikein ihanaa ja aurikoista viikonloppua teille kaikille!

TIINA P kirjoitti...

Käväisin lukemassa kuulumisesi - ymmärsin kommentistasi blogissani, että ajateltavaa on ollut. Ihanaa näin jälkikäteen kommentoida ja huomata, että nyt on asiat hyvin. Itse olen ollut niin koulun lumoissa, etten ole edes blogissasi piipahtanut. Rutistus Sinulle ja keväänodotukselle ja kiitos, kun jaksat aktiivisesti käydä blogissasi :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Pakkasakka, kyllä meitä on tänä keväänä koeteltu, mutta nyt näyttäisi, että kaikki kääntyy hyväksi.

Anonyymi kirjoitti...

Voi Irmastiina!
Pyyhin ilon ja onnen kyyneleitä poskiltani, ristin kädet ja kiitän!
Miten hyviä uutisia sainkaan viikonlopun alun kunniaksi.
Voit uskoa, että pystyn jakamaan tunteesi. Puuhaa ja touhua niin paljon, ettei ennätä ajattelemaan mitään muuta. Eikä sitä tunnetta pysty edes sanoin kuvailemaan, kun tulee tieto, että kaikki on hyvin! Olen niin iloinen teidän molempien puolesta!

Voi hyvin ystäväni!!!

Mökö

Olivieno kirjoitti...

Onnittelut ihanasta uutisesta! Koirat on niin valloittavan näköisiä yhdessä peuhatessaan!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mökö, olen niin onnellinen. Paljonhan tässä on vielä edessä, mutta tällähetkellä kaikki nayttää todella hyvältä... ja mikä ettei näyttäisi tulevaisuudessakin.
Kaikki kääntyy teidänkin perheessä hyväksi, olen siitä varma..<3

Olivieno, kiitos!

Sanna-Mari kirjoitti...

Hienoa♥

Mää siirtelen huonekaluja aina pikkumattojen avulla. Oon kokeillu joskus myös yksin hyllyn siirtoo yläkerrasta alakertaan...en suosittele :P :D
Mukavaa viikonloppua!

Lovviisa kirjoitti...

Voi miten mukavaa kuultavaa ! Helpottavan uutisen jälkeen iskee varmaan sata lassiin...Mukavata viikonloppua sinne teille:)

Sirkka kirjoitti...

Rukousella on suuri voima, kuinka huojentuvalta oli kuulla kertomuksesi, voimia ja uskoa tästä eteen parempaan päin. Levollisella mielellä on tärkeä osuus tässä elämässä, vain siten jaksaa..ja nyt elämä kirkastuu ja valoa on edessäpäin.

Mahtava määrä kirjoja..ja aina välillä on niistä hyvä imuroida pölytkin, kaunis lipasto.

Niilo ja Mammari ovat kuin luodut toisilleen!
Väliin tulee Rosakin painien pusuttelemaan!

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

kirjoja ei voi koskaan olla liikaa

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Sanna-Mari, uskon, että yläkerrasta alas siirtely sujuu sukkelasti... mikä ei varmasti hyllylle ole hyväksi..:))

Lovviisa, nyt kyllä tosiaankin tuntuu, että kevät on alkanut. Niin on helpottunut ole.

Sirkka, olen ihan hassu kirjojen suhteen... kerran lainasin ystävältä kirjan, joka oli niin hyvä, että luettuani sen, menin ja ostin itselle saman jo lukemani kirjan..:)

HAnnele, olen kanssasi samaa mieltä.