Olen joistakin blogeista lukenut, mitä kaikkea ihanaa voikaan roskiksista löytää....ja miettinyt, että eipä ole minun tielle moista roskista osunut.
Päivällä, kun olin Niilon kanssa lenkillä, kävelimme yhden firman ohi, joka on lopettanut toimintansa ja mitä pihalla näinkään..... auton lavan täynnä jotakin tavaraa... olivat tyhjentämässä kiinteistöä.
Poikkesin pihalla ja huhuilin avoimista ovista, josko olisi, joku jolta lupaa lavalle kurkkimiseen olisin kysellyt, mutta ketään ei ollut missään. Eli siitä sitten vaan kurkkimaan... jotakin mielenkiintoista siellä näinkin.....
joten kotiin ja Mies mukaan...☺
Ja tälläistä sieltä löytyi, kaksin kappalein .... toisen istuinosa oli irronnut ilmeisesti, kun oli lavalle heitetty, mutta sen saa Mies helpolla korjattua, kun itse istuinosakin oli ehjä....eli ne lähti mukaan...☺
Tällainen täyspuinen lokerikko, jonka aion maalata valkoiseksi ja ripustaa seinälle.
Ja paras löytö oli tuo pieni lasinen kupponen...arvaatteko mikä se on.... puolitoista desiä siihen mahtuu...
kahvinporoja...
Minulla on ollut jo monta vuotta tällainen kahvimylly josta on tuo kippo puuttunut ja nyt sen vihdoin ja viimein löysin......ja roskalavalta....☺ Päältä vielä kansi puuttuu, mutta se ei niin paljon häiritse... ja jospa sen joskus joltakin roskalavalta löydän...☺☺
Niin ja olihan siellä vielä sellainen ihan ehjä halogeeni valaisin, joka myös lähti mukaan, vielä en kyllä teidä mihin sen laittaisin, mutta varmasti paikka jostakin löytyy.....vaikka varastosta.
Kirpparillakin tänään pikaisesti pyörähdin ja mukaan lähti yksi Arabian vanha kahvikuppi, koussikka ja Niilolle puurokulho, ruuokakupiksi sekä vanha kuokka.... ai, että mikä koussikka.... no vesikauha vai kuuppa vai mikä se nyt on milläkin murteella... Karjalaksi koussikka.
Piti olla koko viikon mökillä, mutta, kun säätiedotusta uskoimme, joka lupaili koko viikoksi sadetta, tulimme kotiin... ja päivä on ollut mitä ihanin, eikä sateesta tietoakaan. Mukavahan se kyllä on kotonakin olla, ei siinä mitään....ja kaikki ihanat löydöt olisi jäänyt löytymättä, jos mökillä olisimme olleet...☺☺
Kiitos teille ♥IhaNaisille♥, jotka olette kommenttinne jättänyt ja kiitos teillekin, jotka olette vain visiitillä piipahtaneet.
Sarppu ja Hannah, olette sydämmellisesti tervetulleita lukijakseni.♥
Nautitaan kesän viimeisistä päivistä, syksyn voi jo haistaa ihanissa hämysissä illoissa!
Lämmin halaus teille kaikille!
Irmastiina
Kyllä kannattaa aina silmänsä auki pitää....wow, mitä löytöjä oot tehnyt!
VastaaPoistaIloa maanantai iltaasi!
Kiitos Kirsikka... minustakin mahtavat löydöt.
VastaaPoistaHyvää maanantai-iltaa sinullekkin.
Minä kans ihmettelen aina mistä te ihaiset ihmiset teette näitä löytöjä, kun mie en mistään löydä,vaikka kuinka etin;) Tosi kivat tuolit ja tuo että löysit juuri tuohon myllyyn sopivat osan, oli kyllä ihme!!!
VastaaPoistaVau, mitä roskislöytöjä!!!! Toisen romu on toisen AARRE :)))
VastaaPoistaNo, jo kannatti dyykata.
VastaaPoistaEtenkin tuo pieni puuttuva
kupponen oli hyvä löytö.
Mukavaa alkuviikkoa!
Aivan mieletön tuuri! Että voikin löytyä just se puuttuva porokuppi - roskalavalta. Mahtavaa!! =)
VastaaPoistaHyvä dyykkaureissu, tuolit hyvät, lokerikko kätevä ja tuo kahvimyllyn astia kertoo mitä tämä aarrejahti on parhaimmillaan, eikös?
VastaaPoistaKivat löydöt!Tuuria sulla kerrassaan:)Kannattaa pitää silmät auki!
VastaaPoistaMukavaa elokuista viikkoa:))
♥ No siellä se purnukka odotteli ihan sinua varten!
VastaaPoistaKivat tuolit ja puisia lokerikkoja ei ole ikinä liikaa. Minä bongasin alkukesästä ihanan vanhan vetimillisen laatikon terassin sein'ähyllyksi Littoisten supersuloisesta Pilipalipajn puodista. Käy ihmeessä kurkistamassa!! Uuteen ilmeeseen näperreltyä, käsitöitä ja wanhaa pikkuruista tilpehööriä. Ja emäntä on niiiiin ystävällinen♥
Voi hyvin! Tänään tuulen huminassa soi syksy♥
Ihan mahtavat dyykkaukset.Olipa sinulla tuuria.
VastaaPoistaOnpas sattunut juuri oikeanlainen kippo kahvimyllyyn löytymään.Kyllä dyykkaus kannattaa.
Mukavaa viikkoa.
Voi mitkä upeat löydöt! Kyllä olet sattunut tosiaan olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan!
VastaaPoistaKivaa alkuviikkoa!
Ihania löytöjä, varsinkin tuo porokuppi! Minä olisin kerran ottanut vierasvaratuoleiksi kaatopaikalle rahdattuja tyylikkäitä koivutuoleja, kun oltiin peräkärryn kanssa liikkeellä. Mies mokoma ei suostunut ja vieläkin harmittaa.
VastaaPoistaHerttileijaa..mä oon ihan superdyykkaaja !! Meitin kylän hyötyjäteasema on kolome kertaa viikossa auki ja mä käyn pelastamassa sieltä maalisutini alle yhtä jos toista sillon tällön ..tuoleja, hetekoita, sinkkiämpäreitä. Toisen romu on toisen aarre !!
VastaaPoistaetsivä löytää
VastaaPoistaIhanatpa oli löydöt! Toisen roska on toisen aarre, piti taas paikkansa :-) tuksu
VastaaPoistaMahtavia löytöjä! Mie löysin kerran yhden ihana pöydän roskiksesta, mutten voinut lähteä sitä mihinkään raahaamaan, kun olin töissä. Ja se pöytä meni sen siliän tien :( Joku muu vei sen.
VastaaPoistaKiitos ihanaiset kommenteistanne.♥
VastaaPoistaKyllä se tosiaankin niin on, että toisen romu on toisen aarre...☺
Olen kyllä tosi hyvilläni tuosta porokiposta...ja kaikseat muustakin.
Tinttarus, pitääpä käydä tuolla puodissa.
Mahtavia löytöjä!
VastaaPoistaTuo lähentelee jo taikuutta tuon kahvinporokupin löytyminen=O Mainioita löytöjä muutenkin ja ihan ilmaiseksi=D
VastaaPoistaKiitos Ulla ja Kirsi... taikuuta tosiaan... mylly on ollut minulla varmasti lähemmäs 20 vuotta, aina välillä olen esim. kirppareilta kupposta katsellut...empä olisi arvannut roskalavalta sitä löytäväni...☺
VastaaPoistaOlipas upeita löytöjä,kannattaa tosiaankin pitää silmänsä auki! Aika ihana tuo mylly,ja kiva että löytyi se kippo siihen vihdoinkin:)
VastaaPoistaMukavaa elokuun jatkoa sinulle!
Hienoja löytöjä olette tehneet.
VastaaPoistaOlipa hauska sattuma, että löysitte porokupin kahvimyllyynne.
Aivan upeita löytöjä. Tuo mitta kahvimyllyyn kertoo jo ihan mystiikasta. Se halusi tulla löydetyksi :-)
VastaaPoistaVaude mitä löytöjä (: t. toinen romunkerääjä (;
VastaaPoistaHyvin dyykattu, hienoja löytöjä!
VastaaPoistaTuolit ovat kauniin malliset ja aivan mahtava sattuma se lasikipon löytyminen!! Se varmaan odotti sinua siellä!
Kiitokset sinulle kommenteista blogissani!
Kiitos teille kaikille ihanaisille!
VastaaPoistaOlen kyllä tosi iloinen tuosta "kahvikiposta"...
Oikein ihanaa tiistai-iltaa teille kaikille!
Onpa sinulla ollut oikein onnenpotku Niilon ulkoilutuksessa.
VastaaPoistaTuo mitta on ihanan pikkuruinen ja kun se sattui olemaan jotakin mitä sinulta puuttui. No, maailmaan mahtuu ihmeitä.:))
Täytyypä olla silmät apposelällään koirulin kanssa kulkiessa. Meidän kohdalle sattuu vain karkkikääreitä ja lytättyjä tölkkejä. =((
Kyllä se mökki tiesi pukkas teitä kotia kohti ja lavalle,.:) hienot löydöt ja iloitsin, kun löysit kipon puuttuvasta myllystäsi hienoa ja vielä löydät joskus sen kannenkin.
VastaaPoistaPaljon olet tehnyt upeita ostoksia, joista hyvä mieli.
Rosalta Niilolle makoisat pusut varsinkin, jos Niilo on just puuroa pistänyt poskeensa, ...!D
Halein ystävät hyvät!
Kaikella on tarkoituksensa, hih ;) Kannattaa hiljentää vauhtia roskislavojen tuntumassa... Upeita löytöjä kaikki, ihanan malliset tuolit ja mieletön mäihä tuon kahvikipon kanssa! En epäile yhtään, etteikö se kansikin vielä joku päivä jossain tule vastaan :)
VastaaPoistaTäällä siis vastavierailemassa ja tulen kyllä toistekin :) Mukavaa kun löysit blogin, tervetuloa lukijaksi, toivottavasti viihdyt matkassa!
Heippa! Blogissani Sinulle tunnustus.terveisin romulyyli-riitta.
VastaaPoistaTulin vastavierailulle.
VastaaPoistaHienoja dyykkauslöytöjä olit tehnyt!
Että tuo kuppikin odottelin sinua siellä!
Nuo löydöthän osuivat juuri oikealle ihmiselle :)
VastaaPoistaMinun eteeni ei ole moisia roskiksia vielä sattunut, mutta sitten joskus saalis on sitäkin muhkeampi :D
Kiitos ihanaiset kommenteistanne!
VastaaPoistaVieläkin ihmettelen, tuota porokupposen osumaa...☺
Niihän minäkin pohdin, että miksi ei minun kohdalle, tuollaisia "ihania" roskalavoja osu, mutta niin vain nyt osui...☺
Ihanaa torstaita teille kaikille..
Riitta-Sinikka, pitääpä heti poiketa visiitillä...☺
Juuri luin elokuun Avotakasta, kuinka joku oli löytänyt ja kunnostanut aidon Wieniläistuolin. Siitä puuttui jalka, mutta se oli uudelle omistajalle helppo juttu.
VastaaPoistaMeidän olkkarin pöytä on roskalavalta...ja nyt sitä yritetään minulta ostaa;-)
Hienoa, että vanha tavara pääsee kotiin, jossa sitä arvostetaan.
Mukavaa loppuviikkoa sinulle!
Olen aina pitänyt vanhoista huonekaluista, mutta tuolit ovat ensimmäiset, jotka roskalavalta löysin...☺
VastaaPoistaKylläpä teit hyvät löydöt.
VastaaPoistaNykyään monent heittävät ihan hyviä tavaroita pois.
Kiva kun sinä löysit nuo niin ei mennyt hukkaan.
Kiitos sinulle ihanista kommenteitasi blogissani.
Mukavaa loppuviikkoa sinulle!
Sylvi, mukavaa viikonloppua sinullekkin...☺
VastaaPoistaSiis ei oo totta, että löysit tuon sopivan kahviastian roskalavalta!! Ihan mieletön onni! Tosi hienoa, että teillä sattui olemaan lähellä tuommonen roskalava. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan :)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Ihmeellisen ihania löytöjä teit..ja tuo kahvijuttukin...todella ihme..
VastaaPoistaEn itse ole pitkään aikaan käyny kirppareilla..
johtuu kait, että olisi pitänyt itsekin suursiivota komerot ja viedä kamaa kirpparille..
Pilkun syliin voin heittää tänkin jutun =9
ihanaa viikonloppua sulle =)
Olenpa onnellinen puolestasi noista löydöistä , varsinkin tuo kahvimitta oli ihan jo kohtaloa ;)
VastaaPoistaHalaus sinullekin ja mukavaa viikonloppua ♥
Maria, Hanne ja Riitta, kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAurinkoa viikonloppuunne!
Wau, mitä löytöjä :) Itse en ole koskaan löytänyt mitään roskalavalta, mutta kerran sain purettavasta talosta ikkunanpokia. Olin aivan onnesta soikeana löydöistäni!
VastaaPoistaMerja K, voin sanoa, että ekat löydöt minullakin oli...vanhoja ikkunanpokia olen myös haavellut...☺
VastaaPoistaNo olihan löydöt roskalavalta..Ja miten osuikin tuo kahvikippo sieltä se on kyllä uskomaton sattuma en voi muuta sanoa!! Täytyypä katsastella sinun blogiasi tarkemmin, kun tässä nyt ensimmäistä kertaa vierailen :)
VastaaPoistaMukavaa Sara, kun piipahdit...toivottavasti tulet toistekkin...☺☺
VastaaPoistaMitä minäkin olen aina sanonut. Kannattaa tarkistaa jokainen roskalava vaikka se aika hassulta kuulostaakin.
VastaaPoistaHuippuloydöt! Huh, huh, ihan hiki tuli katsellessa.
Olisinpa ollut mukana penkomassa ☺
Kaisa