Olimme eilen serkkujen tapaamisessa. Paikkana isäni kotipaikka...paikka, johon pappani rakensi talon, kun Karjalasta tänne tulivat.
Paikassa asuu nyt isän nuorimman (minua neljä vuotta vanhempi sisko) siskon tyttö perheineen. Ovat rakentaneet kauniin kodin sinne perheelleen.
Olin todella liikuttunut, kun ajoimme pihalle.
Miten minusta tällainen itkupilli on tullutkin...:)
Kuvan edessä olevat ovat sisaruksia ja olivat kutsuttu mukaan vanhalle kotipaikalleen kesäistä päivää viettämään.
Kiitos päivästä S ja T♥
Tässä vanha talo ja meitä serkuksia.
Minä siinä ruutumekossani toisena oikealta..:)
Minä siinä ruutumekossani toisena oikealta..:)
Mamma eli isäni äiti♥ 48 vuotiaana ja 70 vuotiaana.
Nuorena jäi mamma leskeksi ja hoiti tilaansa nuorimman tyttärensä kanssa.
Muistan mamman topakkana emäntänä..:)
Ensi viikolla miehellä hoidoista vapaa viikko ja olemme lähdossä Lappenrantaan. Kahdeksi yöksi ollaan hoteli varattu tukikohdaksi.
Tarkoitus on vähän ajella ja ihastella Itä-Suomen, kun mitään pitempiä reissuja ei tänä kesänä voida tehdä.
Toivotaan, että ilmat olisivat suotuisat.
Voikaa hyvin♥
Irmastiina
Ihanaa, että talo on suvussa ja hyvässä hoidossa. Kyllä tuollaiset siteen vanhempiin sukupolviin ovat tärkeitä.
VastaaPoistaIloista matkaa, ainakin tänne lounaaseen on aika hyvää keliä luvassa, paitsi keskiviikon sadepäivä. Ehkäpä idässä ei sellaista olekaan.
Ihania tuollaiset serkkutapaamiset, iloista väkeä :)
VastaaPoistaVanhat valokuvat sykähdyttää, lapset kauniisti puettuina ja rusetit hiuksissa:)
Mukavaa reissua teille, synnyinkaupunkiini :)
Ihana postaus - ja miten liikuttavia nuo vanhat valokuvat - aivan ihania. Toivon niin teille sinne kauniita kelejä.
VastaaPoistaMukavia tuollaiset serkkutapaamiset. Teitä olikin koolla iso porukka. Toivotaan että saatte viettää pienen lomanne aurinkoisessa säässä.
VastaaPoistaKuulostaa ja näyttää todella mukavalta.
VastaaPoistaMukavaa reissua!
Varmasti ihana tapaaminen, niin iloiselta näyttää koko joukko :) samoin vanhat kuvat ihania, lapset kauniissa mekoissaan ja paidoissaan. Mukavaa lomareissua!
VastaaPoistaOmien juurien ja menneiden polvien tunteminen ja tapaaminen on hieno asia.
VastaaPoistaMukavaa matkaa teille! Toivaan auringonpaistetta.
Ihania tuollaiset sukutapaamiset - niihin sisältyy niin paljon muistoja <3
VastaaPoistaKivaa reissua teille ja toivotaan, että säiden haltija olisi suosiollinen!
♥onpa teitä ollut iso joukko koolla! Hienoa! Hyvää reissua teille!
VastaaPoistaKiitos teille kaikille♥ Karjalaisilla on suuret suvut..:)
VastaaPoistaKauniita lomailmoja teille <3
VastaaPoistaIhania tuollaiset kokoontumiset. Äitini suku on myös karjalasta lähtöisin. Mukavaa lomareissua. Liisa
VastaaPoistaSerkkujen kanssa näkemiset on kyllä mukavia tapahtumia <3 Toivotaan viikollenne iloista mieltä ja mukavia ilmoja :)
VastaaPoistaIhana nähdä, että nuoremmat pitävät hyvää huolta isän perinnöstä ja kutsuvat sukua kyläilemään.
VastaaPoistaTeitä onkin iso joukko.
Toivon teille oikein aurinkoisia lomapäiviä sinne Itä-Suomeen!
Omia sukulaisia tulee aika harvoin tavattua ilman juhlia tai muita tapahtumia, kivoja siksi tuommoiset tapaamiset.
VastaaPoistaMukavaa kesäreissua teille! Aurikoa kaivataan, toivottavasti saadaan :)
Serkkutapaamiset ovat aivan kivoja tapahtumia, meilläkin pari viikkoa sitten oltiin koolla.
VastaaPoistaÄlä välitä, jos tunteet nousevat pintaan ja itku on herkässä, elämä tekee meistä tällaisia. Ei se haittaa, kertoo vaan, että olemme tuntevia ihmisiä.
Mukavia kesäpäiviä sateisesta säästä huolimatta.
Todella mukava tapahtuma, etenkin noille eturivin väelle. Huomaavaista pyytää heidät mukaan ja useampi sukupolvi todistamassa elämän jatkumista.
VastaaPoistaOikein kivaa oleilua teille Lappeenrantaan. Kotimaassa ja lähistöllä on monia mukavia paikkoja missä vierailla kiireettömästi. Toivottavasti säät suosivat retkeänne. Voiko Niilo hyvin?
Voi, serkkutapaamiset on ihania, ja teitä on noin paljon!
VastaaPoistaOikein mukavaa reissua teille, ♥
Suvut kokoontuvat nykyään enää harmillisen harvoin. Hienoa, että teidän sukunne ylläpitää perinteitä :-)
VastaaPoistaKiitos avoimesta sukuhistoriastasi kertomisesta,se on mielenkiintoinen tarina.
VastaaPoistaSerkku kuvat ovat kivoja katsella.
Hyvää kesän kulkua!
Ihastuttavia vanhoja kuvia ja muistoja. Omiin serkkuihin on erityinen side, vaikka heitä harvemmin tapaisikin.
VastaaPoistaHyvää ja antoisaa reissua!
Itsekkin suvultani Karjalan evakko taustaisena olen varma, ettei teiltä ainakaan ääntä lopu juhlissanne! :)Perinteet ovat upeita! Ja veri vettä sakempaa! :)
VastaaPoistaIhania tuollaiset sukutapaamiset. Meidän suvussa tuollaiset koko suvun tapaamiset valitettavasti lopahtivat kun isovanhempia ei enää ole ja se on sääli.
VastaaPoistaIhanat valokuvat!
Kiitos kaikille teille ihanille jotka jaksatte kommentoida♥
VastaaPoistaMirja-Matilda, oikeassa olet, mutta onneksi paikka on sen verran kaukana naapureista, ettei ketään häiritty..niin luulen ainakin.. vaikka äänihän kantaa kauas...:))
Hienoa, että serkkujen yhteys on säilynyt. Oikein mukavaa lomamatkaa.
VastaaPoistaIhania muistoja, kauniita vanhoja kuvia <3 Varmasti ollut mukava tapaaminen, sellaiset ovat niin kivoja aina! Mukavaa reissua teille!
VastaaPoistaNuo ovat niin mukavia tuollaisen sukutapaamiset. Mukavaa, että teille järjestyi tuollainen. Toivottavasti teillä on ollut kiva Lappeenrannan reissu.
VastaaPoistaIrmastiina, miten kivat kuvat ja mikä tapaaminen! Kun äitini perheineen tuli viimeistä kertaa Valkjärveltä, saivat paikan Keuruulta ja siellä on tila myös vielä suvulla, nyt äidin nuorimalla sisarella.
VastaaPoistaIhanaa Itä-Suomen reissua ja paljon kauniita hetkiä <3
Ihania vanhoja valokuvia! Upeaa, että teillä oli tämä tapaaminen! Ja toivon, että Lappeenranta oli kaunis.
VastaaPoistaKiitos teille♥ Reissu oli onnistunut..:)
VastaaPoista