Isä♥
22.4.1930 - 21.4.2020
Siellä he kulkevat
tähtien rivissä kirkasta vanaa,
äiti ja isä peräkanaa.
Siellä he jollain planeetalla
puutahakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti nuoruuden muistoissa.
Jälleen yhdessä, isä ja äiti.
Lauri Viita
Kiitos Isä elämästä ♥
Suru on kova
-Hannele-
Lämmin osanotto suruusi!
VastaaPoistaLohdutusta suruunne! Isälläsihän olisi ollut tänään syntymäpäivä! Piti oikein kahdesti katsoa, että luin päivät oikein. Oma isäni oli syntynyt samana vuonna kuin sinun, mutta ei hänkään ole täällä enää. Toisen pappani syntymäpäivä oli myös hänen kuolinpäivänsä.
VastaaPoistaIsä nukkui pois kolmetunti ennen, kuin olisi täyttänyt 90 vuotta😢.
PoistaVoi Hannele,lämmin osanottava halaus täältä sinne sinulle ja läheisillesi.❤
VastaaPoistaIsälläsi on nyt kaikki hyvin.
Kyynelehdin suruasi ja noita suloisia kuvia isipapastasi.
Surusi kummankin vanhempasi menettämisestä on varmasti pohjaton.❤
Samainen Lauri Viidan runo oli ainoa,jota en pystynyt adresseista lukemaan rakkaan mummini hautajaisissa kun se tehtävä minulle annettiin vanhimpana lapsenlapsena.
Adressin kuvassa mummi ja vaari keinuivat yhdessä puutarhakeinussa kauniina kesäpäivänä kauan sitten.
Lämmin osanottoni
VastaaPoistaOsanottoni myös suruusi, hän sai kuitenkin elää pitkän iän, paljon elämää nähneenä.
VastaaPoistaoma isäni kuoli 68 v. ja äitini 84v.
Poikani syntyi 22.4 ja täyttää siis tänään 41v.
Osanottoni suruusi!
VastaaPoistaIsäsi sai elää pitkän elämän.
Voi Hannele, lämmin osanottoni suureen suruusi ❤
VastaaPoistaLämmin osanotto ja voimia♥
VastaaPoistaOtan osaa suuruusi, teidän kaikkien suruun. Olet löytänyt niin kauniit ja lohduttavat Lauri Viidan sanat.
VastaaPoistaSyvä osanottoni.
VastaaPoistaHannele ja perhe, lämmin osanottoni suruunne! Voimia jokaiseen nousevaan päivään !
VastaaPoistaLämmin ajatus Sinulle suruusi ja eronikävääsi! <3
VastaaPoistaKiitos osanotoistanne♥.
VastaaPoistaAsia tuntuu vielä unelta, vaikka oltiin vieressä saattamassa, kun isä veti viimeisen henkäyksensä.
Kauniista unessa nukkui pois♥
Sydämellinen Osanotto! Eipä ihme kun tuntuu unelta, ei näitä tapahtumia voi heti käsittää tai hyväksyä.
VastaaPoistaLämmin osanotto suruusi <3
VastaaPoistaLämmin osanotto ♥
VastaaPoistaIhana ajatus että äiti ja isä ovat nyt yhdessä 🖤
VastaaPoistaRakkaus jää ja pysyy.
Jaksamista Hannele. ❤️
Osan ottoni <3
VastaaPoistaKiitos teille kaikille♥
VastaaPoistasinunkin isäsi sai monta vuotta, minä syksyllä kävin isäni uurnan laskemassa Turun hautausmaahaan, ei hän meitä enää tuntenut. Minun 88-vuotias ätini voi hyvin, mutta en pääse nyt kylään, torstaisin on rupateltu, vanhaa ja uutta.
VastaaPoistaOtan osaa suureen suruusi.♥ Voimia sinulle Hannele.♥
VastaaPoistaOsanotto suureen suruun <3
VastaaPoistaLämmin osanotto suruun❤️
VastaaPoistaKiitos teille kaikille♥
VastaaPoistaEn ole vieläkään täysin ymmärtänyt, että Isäkin on nyt poissa.
Isääsi oli siunattu pitkällä elämällä.
VastaaPoistaLämmin osanottoni suruusi.
Surussasi vierellä kulkien, lohdutus lämmin <3
VastaaPoistaLämmin osanotto suruusi <3
VastaaPoistaOsanottoni Hannele ♥
VastaaPoistaHän sai onneksi elää pitkän elämän ♥
❤ Hannele,voimia sinulle.
VastaaPoistaLämmin osanotto satunnaiselta blogisi lukijalta.
VastaaPoistaKun aika on...
VastaaPoistaLämmin osanottoni suruunne.
Surusi on niin iso ja uusi, huomasin aivan äskettäin.
VastaaPoistaLämmin osaanottoni.
Voi Hannele, nyt vasta luin tämän suru-uutisen täältä blogistasi. Kovin vähälle on minulla jäänyt blogimaailma tänä keväänä.
VastaaPoistaLämpöisin osanottoni suureen suruusi, voimia ja valoa hetkiisi. Toivon kesän tuovan lohtua ja rakkaita muistoja -ne ovat meillä sydämessä aina♥
Kesän iloa ja valoa surusi keskelle <3
VastaaPoistaVoi että, otan osaa suureen suruusi myös minäkin.
VastaaPoistaNyt vasta huomasin tämän, että sun isäsi on mennyt pois.,
Voimia sinne sulle!