torstai 30. syyskuuta 2010

Aurinkoinen torstai

Ihanaa syksyistä torstaita kaikille....:)
Aurinko paistaa ja ilma on kirpakan viileää. Yöllä oli jo käyty täällä Kaarinassakin, pakkasella ja aamulla oli mukava herätä takkatulen loimuun. Olen itse aamu-uninen ja nukun mielelläni pitkään näin lomalla, mutta mieheni nousee aina aikaisin ja oli sytyttänyt takkaan tulen.
Me lämmitämme kotimme suurelta osin puilla. Varalla on ilmalämpöpumppu ja tietysti sähköpatterit.


Tässä sydän, jonka sain Astalan emännältä. On hänen tekemä. Se on ihmeellistä, miten toisilla syntyy hetkessä vaikka mitä, mattoa, kranssia, sukkia, puseroita ja vaikka nyt tälläinen sydän.
No, olenhan mäkin sukkia kutonut. Itselleni ja miehelleni..:) Niin ja tietenkin nutun.
Kun kuulin ensimmäisen lapsenlapseni tulosta, olin aivan haltioissani ja innoistun heti kutomaan hänelle nuttua. Kudoin kauniista vaaleanvihreästä langasta, kun ei tiedetty kumpi tulee..
Nuttu valmistui, mutta... mutta.... pääntie oli niin tiukka, ettei poika (poikahan sietä tuli) koskaan voinut sitä pitää. Mutta kutoihan mami pojalle nutun.
 Meillä jatkuu remppa, keittiö on valmis ja nyt sitten paneloidaan tuota pikku eteistä.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Niilon namut

Tein tänään Niilolle tälläiset, musta oikein hienot (en ole mikään niksi-nikkari..) ruoka- ja namikipot. En tiedä, ovatko ne Niilosta vähän tyttömäiset. Ilme ei ainakaan ole mitenkään kovin innostunut.


Vai olisiko pitkä lenkki vienyt mehut, yleensä niin innostuneesta pojasta nimeltään Niilo.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Syystyöt

Syksyn tulon huomaa siitäkin, kun alamme hamstrata  polttopuita. Nämä, kun tuo isäntä sahaa sopivan mittaisiksi ja hakkaa haloiksi, niin sopii talven tulla.
Työtähän siitä on, mutta kyllä sitten pakkasella on mukava käpertyä takkatulen lämpöön.
Ja jalkaan nämä viime jouluiset joululahjat, niin eipä varpaitakaan palele.

 Laitoin tänään kaksi viime jouluista amarylliksen sipulia uuteen multaan. Saas nähdä kukkivatko,  toisessa lehtien alut ovat jo parisenttisiä ja toisessakin jo vähän pilkottaa vihreää. En ole ennen moista tehnyt, eikä mulla ole aavistustakaan olisiko ne pitänyt laittaa aikaisemmin tai olisiko niille pitänyt tehdä jotakin muuta, mutta kokeilen nyt näin.
Muuten olenkin sitten viettänyt oikein ahkeraan lomapäivää...... siis elänyt nauttien ja Niilon kanssa ulkoillen.
Ja illalla on sitten taas joogaa.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Villa Viola

Eilen oli ihanan lämmitä ja niin me päätimme lähteä mökille. Saunoimme ja nautiskelimme.....
ja tänään laitoimme mökin talviteloille. Mennään toki käymään vielä tänäkin syksynä, mutta emme aio enää yöpyä ennen, kuin ensi keväänä. Aloitamme aina aikaisin keväällä mökkikauden, joten näin syksyllä ei haluta sitten enää olla yötä, kun tulee kylmä ja sateinen sää, vaikka niin syksystä pidänkin.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Olimme eilen Astalan emännän kanssa kirppiksellä ja löysin tälläisen kynttiläjalan. Tässä se on vain asetettu keittiön pöydälle kuvausta varten.
Vaikka mulla onkin kynttilöitä paljon, niin eipä ollut tähän kunnolla sopivia. Nämä ovat tyvestä liian kapeita. Ei uskalla polttaa, kun voivat kaatua...  tänään sitten kynttilä ostoksille, kunhan tässä ehditään. Eihän mulla mikään kiire ole.. lomalla ja kaikki, mutta on niin ihania nämä aamut, kun ei ole kiire mihinkään. Saa nauttia aamupalan rauhassa, lukea päivän lehden ja käydä visiitillä toisten blogeissa.
Vähän jäi eilisestä mieltä kaivertamaan, kun en ostanut sellaista käsin solmittua ryijymattoa. Se sopisi makkaariin, sängyn viereen tosi kivasti. Pitää varmaan mennä se vielä hakemaan.
Hyvää viikonloppua teille kaikille. Nautitaan syksystä...

torstai 23. syyskuuta 2010

Syksyinen metsä


muistin ottaa vihdoinkin kameran mukaan Niilon ja mun lenkille. Kyllä syksyinen metsä on kaunis.

tiistai 21. syyskuuta 2010

kesä vaiko mikä loma?

No jo on ollut lomailmat... aamulla heräsin kahdeksan aikoihin ja kuuntelin, että ukkostaako, vai mitä ihmettä oikein tapahtuu... ei ukkostanut, mutta vettä tuli ihan hirveesti.
Onneksi eilen oli kaunis syksyinen päivä ja onneksi Unkarissa oli lämmintä, niin ei koko loma mene sadetta pidellessä. Vaikka pidänkin sateesta ja myrskystä, niin kohtuus kaikessa..:)
Ei olla yhtään ehditty sienimetsään, mutta kyllä niitä suppiloita ainakin vielä ehtii ennen lumen tuloa poimima.
Löysin kirpparilta ihanan vanhan lapion ja eikun lunta odottamaan. Lapio kyllä painaa jo yksistään niin paljon, että ei sillä mitään isompaa pihaa jaksaisi kolata, mutta koristeeksi sen ostinkin.
Siinä on oikein tullainen hieno puinen kädensija.

Meillä alkaa pikkuinen remppa... laitetaan keittiöön puolipaneli ja pikku eteinen paneloidaan kokonaan.
Eilinen päivä menikin sitten maalaushommissa, kun maalataan paneelit ennen, kuin ne laitetaan seinille.
Mukavaa puuhaa.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

linnut lentävät kohti etelää...


Vaihdoin blogin ulkoasukin syksyiseksi.... linnut lentävät kohti etelää...

Täällä Liedossa on satanut koko päivän ja se ei ole ollut mitään pientä tiputtelua, vaan vettä on tullut välillä oikein rankasti.... juuri silloinkin, kun pojat kotiutuivat koulusta.
Käväisin päivällä kotona Kaarinassa, jossa mieheni on koira-herrojen kanssa ja kävin poikien, siis koira poikien, kanssa lenkillä ja nautin... nautin, kun sade piiskasi kasvoja ja tuuli lennätti sadeasun hupun pois päästä... on se vaan niin ihanaa tämä syksy...
on hienoa, että meillä on nuo neljä vuoden aikaa. Olen aina yhtä ihastunut on sitten kevät, kesä, syksy tai talvi.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Talonvahtina

Olen tämän viikon talonvahtina tyttäreni ihanassa vanhassa, heille uudessa talossa. Talovahtina ja lapsivahtina. Vaikka lapset jo ovatkin isoja miehiä. Niin ja onhan täällä vielä Väiski-herra. Hän on kissa. Nipsu koirulainen on mieheni ja meidän Niilo koirulaisen kanssa meillä. Tyttäreni lähti miehineen Espanjan aurinkoon, lataamaan akkuja.
Tässä kuva heidän keittiön ikkunasta.
Tuossa yksi "pikkuisista" tuli selän taakse katselemaan, että mitä nyt tänne kirjoittelen.