sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Näin tänään...


Heipä hei ihanat Lukijani!





Tänään olen ulkoiluttanut pelakuitani.
Nähnyt pihallamme kaksi kertaa pupujussin.
Samoin kurren, Herra Härkösen.
Sammakon.
Ihaillut kauniita kukkia ja
nauttinut auringosta, lämmöstä.
Lintujen laulusta.
Olen, myös kopsuttanut kukkapenkkejä.
Niilo apulaisena...☺



Olimme ilalla Auran kirkossa.
Vuosi sitten kuolleen ystävämme muistokonsertissa.
Kaunis ja  liikuttava tilaisuus.






Toivotan teille kaikille oikein ihanaa Wappua!
Voitteko uskoa, että alkaa jo toukokuu.
Kesä on taas kuukautta lähempänä...☺

Voikaa hyvin.
Irmastiina

 

torstai 19. huhtikuuta 2012

Hyvä päivä♥

Heipä hei!
Taas on aikaa edellisestä postauksesta vierähtänyt.
Kevät ON täällä!!!
Nautin!
Vaikka eräs aamu melkeinpä järkytyin,  katsoessani ulos ikkunasta ....maa oli valkoinen.
Nopeasti lumet kuitenkin sulivat ja kevätkukat eivät näytä vähästä säihkähtävän.
Köynnöksessäkin on jo isot silmut....lehdet.... luullakseni tämä on  kuusama.





Olen tänään ollut ahkera.
Käynyt vanhemmillani, pyykännyt, istuttanut chilit suurempiin ruukkuihin, hieman haravoinut, levittänyt hevosenkakkaa puskien juurille...:)
 Nauttinut ulkona olosta, valosta, keväästä ja lintujen laulusta.
Kahdessa linnunpöntössä on jo asukit.
Tänään olen ollut onnellinen.



Kiitos ihaNaiset kommenteistanne. Uusia lukijoitakin on tullut. Olette lämpimästi tervettulleita sivuilleni.

Nautitaan tästä ihanasta keväästä.

Voikaa hyvin.♥
Irmastiina

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Meiliä ystävältä,

viestinä, pitäisikö kommentoida...:)


Minullahan noita pitsiliinoja on.....kaikkialla, paitsi auton alla...:)




Ja taas sain ihanan virkatun maton. Sopii tuohon pöytä ryhmän viereen.
Huomatkaa pitsiliina pöydällä...:D

Vietimme ystäväni kanssa "kirppispäivää". Paras mitä löysin oli Pioni-sarjan kaksi ruokalautasta. Niitä minulla on kerättyinä. Lautasia, laseja ja erilaisia kulhoja. Rikoin jokin aika sitten yhden lautasen ja  kaupassa kuulin, että niitä ei enää valmisteta. Nyt tuntosarvet ylhäällä
 kierrän kirppiksiä, toivossa löytää tätä sarjaa.


Kovin jo kevään lämpöä odottelen....




Kiitos teille kaikille ihaNaisille kommenteistanne.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Voikaa hyvin.♥
Irmastiina

torstai 5. huhtikuuta 2012

Kiirastorstai



Oikein hyvää pääsiäistä teille kaikille ihanille lukioilleni.♥


Toivottavasti saamme nauttia auringosta!


Voikaa hyvin!
Irmastiina



tiistai 3. huhtikuuta 2012

nämä kaikki...



...ihanat kevätkukat, ovat kohta lumen alla...siihen malliin on tänään  pyryttänyt. Tälläkin hetkellä.
Aurinko paistanut ja taas pyryttänyt. Ihanaa tämä Suomen kevät...:)


Olen joutunut pohtimaan, miten lapsuudesta asti tutun, läheisen ihmisen, sanat voikaan satuttaa.
Ilkeät ja rumat sanat. Miksi purkaa pahaa oloaan minuun.
Olen murheellinen.




Kiitos teille ihaNaisille kommenteistanne ja tervetuloa uudet lukijani.

 Jotain ihmeellistä sain taas tapahtumaan....edellisistä postauksesta kuvat katosivat....hyvä minä...että sekin harmi, tämän kaiken keskellä...

Oikein ihanaa pääsiäisviikkoa teille kaikille.♥

Voikaa hyvin.
Irmastiina

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Ystävä kylässä.

Tervehdys teille ihaNaisille lukioilleni!
Kiitos oikein paljon kommenteistanne ja tervetuloa uudet lukijat.




Sain eilen vanhan ystäväni kylään. Aivan liian harvoin nähdään, vaikka ei välimatkaa paljon olekaan.
Terttu, oli todella mukava nähdä.♥

Tuliaisiksi sain vaikka mitä... kaksi virkattua mattoa, virkatun kulhon , virkatun pienen kassin, jossa vanha palasaippua pesulautaani ja vanhoja puisia pyykkipoikia. Kaksi kukkaa ja mukavaa kirppis seuraa...:)
Yllä olevat ovat löytöjä kirppikseltä.





Saippuasta jäi kuva ottamatta.




Aikaisemmalta kirppis kierrokselta löysin tänä valkoisen kahvikannun....tykkään siitä, vaikka ei mitään Arabiaa olekaan.


Kannusta tulee mieleen blogi ystäväni ja hänen ihana valkoinen kotinsa..... heipä hei Päivi...:))

Takatalvi meinaa iskeä, mutta ei onneksi sentään lunta sada....Helsingissä kuulema sitäkin on saatu.
Vai voiko maaliskuussa vielä puhua takatalvesta....eikös tämä ole ihan talvi kuukausi, vaikka kevät kulman takana jo kurkkiikin.
Niin tai näin, mutta nyt on KYLMÄ. Niilon kanssa aamulenkille lähtiessä, sai toppatakin päälleen laittaa ja silti palelin... hrrr... se tuuli...





Vietä oikein mukava sunnuntai ja paistakoon aurinko ensi viikkoosi.♥

Voikaa hyvin.
Irmastiina


lauantai 17. maaliskuuta 2012

Herra Hakkarainenko??


Heippa ihaNaiset lukijani

Tänään ei ole tarvinnut auringossa silmiänsä siristellä, mutta muuten on ollut hyvä päivä.
Lumi sulaa silmissä ja ensimmäiset sipulikukat nostavat jo päätään eteläisellä seinustalla.




Näissä jo nuppuja, mutta paljon on vasta mullasta nousemassa. Jännää, kun ei tiedä, mitä kaikkea ovat edelliset asukkaat  maahan istuttaneet.


Nämä mieheni kämmenellä olevat siemenet, löytyivät tänään täältä...


auton konehuoneesta... osa oli syöty, vain kuoret jäljellä....
Auto on ollut pihalla muutaman viikon, kun Mies on tallissa "askarrellut".
Mikähän eläin on sinne varastoaan kerännyt...Herra Hakkairainen (orava) kenties... kylvin muutaman siemenen, jotta saadaan selville minkä siemeniä ovat. Vasaraa tarvitsin avuksi, että sain kuoret rikki.




Näin somat korvalaput ostin itselleni...:)

Kiitos teille kaikille, jotka olette kommentin edelliseen postaukseeni jättäneet.
Uudet lukija olette tervetulleita sivuilleni.

Oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille ihaNaisille.

Voikaa hyvin.
Irmastiina