lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kangaskauppa ja kirppari.....tyynyjä ja kruunuja..

Kaunis kiitos taas teille visiitillä käyneille ja vielä kumarrus päälle kommentin jättäneille..:)) Kommenttejanne odottaa aina suurella innolla.

Kävin tänään JättiRätissä ostamassa kangasta, joilla sitten päällystin vanhoja sohvatyynyjä. Näin kaunista kukallista kangasta ostin.


Ja näin ihania tyynyjä niistä väkersin..... minun ompelemistani voi hyvinkin, sanoa väkertämiseksi.....:)
Mutta tyynyt sain, kuin sainkin aikaiseksi..... osaan kyllä ommella verhojakin..... enkö vaan ole aikas taitava..:))


Sitten poikkesin kirpparille, josta ne puutarhatuolit, tässä yhtenä päivä ostin. Enhän minä muuten, mutta, kun ovat ihan vierekkäin, kangaskaupan kanssa....:) Silloin, kun tuolit hain oli silmiini jo pistänyt muutama kristallikruunu, joita yhdellä myyjällä oli. Sen verran ne mieltä poltteli, että tänään poikkeisin yhden niistä ostamaan.

Kruunu on tuollainen kunnon vanhanaikainen. Kuvassa ei ole vielä kunnolla paikoilleen kytketty, että en saanut valoja palamaan, mutta tuohon se tulee. Siitä vaan ruuttaamaan kristallinpesuainetta kruunuun ja hieno tuli. No, kuvassa ei vielä oltu sitä pesty, paljon kirkkaammin kristallit nyt siinä loistaa. Tässäkin sitä näkee miten rauhallinen ja harkitseva olen....... heti vaan ja äkkiä, mitäs sitä odottamaan, että kaikki on kunnossa.:D


Tässä oli aikaisemmin tuollainen plafondi, joka nyt pääsee... yllätys, yllätys, wc:hen...




Niin. että tälläistä tänään... lunta on satanut, mutta linnut jaksavat laulaa...... kun oikein toivotaan, niin kyllä se kevät sieltä vielä tulee, myönnän kyllä, että aamulla, kun ikkunasta ulos katsoin ja lunta satoi, tuntui tosi kurjalta.


Piritstykseksi ja kevään merkiksi ostin pari narsissiruukkua... ovat niin kauniin keltaisia ja keväisiä....:)

Leppoisaa lauantai iltaa teille kaikille!! Huomiseksi onkin taas luvattu aurikoista ja keväistä ilmaa, joten nauttikaamme siitä ulkoillen..:))

22 kommenttia:

seijastiina kirjoitti...

Ihanan romanttiset tyynyt teitkin kankaasta, kauniit.
Upea löytö oli kristallikruunu.
Oi vessaan pääsee sitten myös upea lamppu varjostin, eli tuo plafondi, upea sekin on.

Narsissit on kauniita ♥

Olisin toivonut sitä selkeää iltaa tänään, kun illalla on kuu alimmillaan vuosiin, harvinainen näky, mutta ei näy, on pilvessä illallakin varmaan.

Mutta leppoisaa iltaa Irmastiina :)

Sirpa kirjoitti...

Hienot, raikkaat ja kesäiset tyynyt sait
kankaastasi aikaseksi.
Uusi lamppu on hieno, mutta hieno tulee nyt
vessastakin. Kyllä siellä kelpaa istuskella.

Kauniit narsissit. Ensi viikolla niitä on
meilläkin, tuomassa kevään tuntua.
Toivottavasti kilpaa auringon kanssa.

Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

Jael kirjoitti...

Kaunista kangasta ;tuosta tulee kauniita tyynyjä! Ja onpa upea kattokruunu! Narsissit tuovat kevään mieleen,ja toivottavasti pian teillekin tulee kevät:)

Hanne kirjoitti...

Kaunista kangasta olet ostanut! Ja tietenkin eihän sitä muuten kirpparille, mutta kun siellä suunnalla muutenkin kävit... =) Hieno kristallikruunu, kyllä kannatti käydäkin.

Meillä täällä Itä-Suomessa on ollut aurinkoinen päivä. Kai se lumisade huomenna tännekin tulee...

Mutta siitäkin huolimatta mukavaa lauantain jatkoa!

JaanaElina kirjoitti...

Mitä,mitä,heti piti tulla katsomaan kun huomasin sanan kangaskauppa.Nyt on meneillään sellainen into taas kankaisiin.Ihanaa kukkaista kangasta löysit ja siitä tuli todella kauniit tyynyt.Täälläkin on nyt kukallinen se in-juttu.Olen vähän katsellut vahakangasta,mutta mieleistä ei ole vielä löytynyt.

Voi miten kauniita valaisimia molemmat.Kannatti poiketa kirpparille.

Täällä paistoi aurinko koko päivän,liekö sitten saadaan tänne huomiseksi se sade,kun te nautitte auringosta.

Oikein mukavaa lauantai-illan jatkoa ja huomista sunnuntaita.

mummeli kirjoitti...

kauniit tyynyt olet tehnyt. ihan pitäisi ottaa opiksi ja ommella omiin tyynyihin kesäiset päälliset.Tuo kruunusi on kaunis! Kyllä kannatti poketa sielläkin samlla reisulla kun kangaskaupassakin.
Mukavaa viikonvaihdetta sinne .

Anonyymi kirjoitti...

♥♥♥

Eva-Liisa kirjoitti...

Toinen yritys...

Voi hitsi,miten upeita kankaita. noista loihtii vaikka mitä. Minäkään en päässyt kangaskaupan ohi viikolla, kun kävin cittarissa, pakko oli mennä hiplaamaan. ja niinhän sieltä lähti muutama kiva kangas mukaan.

Ihana tuo kruunu. Mukavaa viikonlopun jatkoa.

SaaraBee kirjoitti...

Kaunista kangasta löysit. Minua jäi huvittamaan tuo kaupan nimi: Jättirätti!

tuksu kirjoitti...

Oi kun on kauniit lamput! Itse rakastan kristallilamppuja ylikaiken :)
Wessaan, sinne ruusuwessaani oisin kristallilampun halunnut, vaan sähkömääräykset kuulemma kieltävät! sanoi tyhmä sähkömies :( lamppu jäi siis multa saamatta. Onkohan ne muuttuneet, ne määräykset, vai voikohan sitäkin lakia tulkita niin, että käyttää järkeä :)
Sitä ei meidän sähkömiehellä ollut siinä kohtaa.
Kauniissa wessassamme on nyt typerä wessanlamppu :(
Ihanaa, jos sinä saat toteuttaa unelmasi.
Kauniit ja romanttiset ovat tyynysikin :)
Oikein aurinkoista pyhäpäivää sinne
tuksu

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kiitos viesteistänne, kaikille yhteisesti!!!

Tänään täällä paistaa aurinko, eli kyllä se kevät kohta koittaa meillekkin. Kovin on korkeat vielä kinokset, mutta kun aurinko paistaa niin mielessä on jo kevät!

Niin pakkohan sitä oli kirpparille poiketa, kun vieressä olin..:)

Juu, eikö ole hieno nimi kangaskaupalla, Jättirätti!

Tuksu, kävin sinun nsivuillasi jättämässä sinulle viestin.

anja kirjoitti...

Täällä myös kristallikruunuja kattoonsa kiinnittelevä. Varmasti monen mielestä "hienostelua" mutta minusta hauskaa. Ja kotinihan on mun ikiomani. Yhden kristallikruunun raahasti Prahasta ja tullimies luuli minun kai viinaa raahaavan? Jollakin olen nähnyt kristallikruunun myös kasvihuoneessa, joka toimii vilpolana. Ihania tavaroita ja mielikuvitus rajaton.

Lovviisa kirjoitti...

Hih..Ihana kangaskaupan nimi ! Ja siis uppee kruunu ja ihanoita ompeluksia. Sulosta sunnuntaita:)

Kirsikka... kirjoitti...

Kauniin ja keväisen kankaan olet löytänytkin!
Ihastuttavia tyynyjä!
Minäkin olen ruvennut täällä himoitsemaan kattokruunuista...olis aivan ihana olkkarissa, ja makkarissakin!
iloista sunnuntaita!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Minustakin kristalliruunut ovat ihania.... Haluaisin vielä keittiöön, mutta kun siellä on jo tuollainen eräänlainen kruunu, jonka olen, joskus saanut lahjaksi, vanhemmiltani ja siskoltani, taidan antaa sen olla siinä.. toistaiseksi..:D

Susanne kirjoitti...

Aivan ihanaa kangasta ja niin kauniit sohvatyynyt teit siitä!
Ihania ovat myös kristallikruunu ja plafondi, kauniita!

Oikein mukavaa sunnuntaita!

Irma kirjoitti...

Onpa kaunista kangasta! kauniit tyynyt siitä saitkin. Kristallilamput ovat myös kauniita!

Luin noita aikaisempia postauksia kun on jäänyt minulta muutamia väliin. Oli mukava lukea että miehesi on päässyt kotiin ja olette päässyt yhdessä ulos kävelemäänkin jo. Hyvää paranemisen jatkoa miehellesi ja teille molemmille oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kaunis kukkakangas.Ja niin sitä vaan osataan ihan mitä vaan,kun alkuun pääsee:)
Kaunis on lamppukin,minkä kirpparilta löysit.Ja on vessaankin kiva laitella kristallin säihkettä:)
Keväistä ja aurinkoa toivon uudelle viikolle:))

Sanna-Mari kirjoitti...

Kauniista kankaasta tyynyt väkersit (kuulostaa ihan mun ompelulta :D) !
Mahtava kruunu, kelpais mullekin.

tinttarus kirjoitti...

Suloisia ruusutyynyjä!! Voi miten ne sopisivat kesäiselle terassillemme....täytynee poiketa kangaskaupoille minunkin!

Tänään on ollut tasainen harmaus ulkosalla. Eilisen auringonpaisteen muisto lämmittää. Räystäiltä tipahtelee vettä lupaavasti. Kevään kosketus tuntuu, vaikka valo hetkeksi kävi uinumaan...

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mnustakin kangas on kesäinen.
Totta, tänään ei aurinko ole meitä pahemmin hellinyt, mutta parmpaan päin ollaan kovin menossa. Tänäänhän ovat yö ja päivä yhtä pitkiä!!

Sirkka kirjoitti...

Kaunista kukkakangasta, juuu olet taitava!
Kristallivalaisimesi ovat kauniita, niistä heijastuu uskomattoman kaunis valo ympäriisä jota vain katsoo ja katsoo...ihaillen.
Kevät se keikkuen tulevi pirtsakoiden kukkien myötä, halein ja Niilolle pirteät pusut Rosalta:)