tiistai 15. maaliskuuta 2011

... kävelyllä.....

Kävimme mieheni kanssa taas pienellä kävelylenkillä, hissukseen mennään, mutta mikä ihanuus, että yhdessä voidaan lenkillä käydä...... ja ihanaa miten kevät tekee tohinalla tuloaan.


Ihmeissämme ihastelimme haapaan ilmestyneitä alkuja. Haapaanhan yleensä lehdet viimeisenä keväällä puhkeavat ja ensimmäisenä se lehtensä syksyllä pudottaa, mutta katsokaapa kuvaa..... siinä jo näkyy, jotain silmuja. Taitaa olla niitä, mistä niitä haihtuvia sitten lentää, joka puolelle..... jotain siemen juttuja ne ovat.....:)


Tiellä vesi juoksee purona....


Pilkkijät ne vaan uskaltavat viellä mennä jäälle...... ja mikäs sen mukavampaa, tällaisenä kauniina ja aurikoisena päivänä, kuin istua ja odottaa, että kala nappaisi.



Meillä sisälläkin tuntuu nyt niin aurikoiselta, kun eilen pestiin ikkunat. Siis meillä kävi  siivooja ne pesemässä. Olin tilannut sen jo aikaisemmin, kun luulin, että mieheni olisi vielä eilen ollut sairaalassa, mutta eipä tuo haitannut, vaikka kotona olimmekin.
Olen tilannut siihen hommaan ennenkin ammattilaisen ja kyllä pitää sanoa, että jälki on myös sen mukaista.
Siis itse en kyllä saisi noin kirkasta jälkeä aikaiseksi....:)

Lämmin kiitos teille ihaNaisille kommenteistanne.... ja mukavaa, että lukijoina ja kommentteja jättävinä on, myös anonyymejä lukijoita.  Teidän kaikkien kommentteja on ihana lukea... sehän on tämän bloggailun suola...:))

Nautitaan auringosta ja ihastellaan  kevään tuloa!

29 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Kaunis ilma teillä ja ikkuntakin jo hohtavat.
Mukavaa lepäilyä ja kotoilua teille.

Elämän Helmiä kirjoitti...

Ihanan aurinkoisia ja hyvänmielen kuvia <3
Mukavaa kevättä ja yhteisiä lenkkejä sekä muutakin yhteistä aikaa teille <3
-päivi-

mummeli kirjoitti...

Ihana aurinko meilläkin paistelee, mutta ilmanala on niin kylmä, ettei yhtään vielä purot solise, hyvä kun katolta tippuu vesi eilisen lumen sulaessa.
hyvää vointia toipilaallesi!

seijastiina kirjoitti...

Hyvältä näytää päivänne, iloa ja riemua täynnä ja kaunista kevättä ♥♥
Lepäilkää yhdessä ,miehesi voimia keräten ♥

tuksu kirjoitti...

Olipas onnea täynnä tulviva postaus :) Tuli lukijallekin hyvä mieli! Muista varottaa Toipilasta, että liukkautta varoo!
tuksu

Sirpa kirjoitti...

Kevät tekee tuloaan, todellakin.
Tuo ikkunanpesu on tässä edessä itsellänikin,
ei niitä maailman hauskimpia hommia.
Nyt on hyvät ilmat tehdä pieniä lenkkeilyjä,
kunhan muistaa olla varovainen.
Aurinkoiset terveiset ja tervehtymiset.

Sirutuuli kirjoitti...

Tuli tosiaan mukava olo tätä lukiessa :) Paraneminen on siis hyvässä vauhdissa, hyvä :)

Hanne kirjoitti...

Kevät on kyllä siitä kiva että se on joka kevät yhtä ihana! Siihen ei koskaan kyllästy=)

Oikein ihanaa kevättä teille toivottelen!

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

Ihana kevät, haaveilen ja unelmoin puhtaista ikkunoista joko uskaltaisi pestä. Vaikka en minäkään saa niitä puhtaaksi, pitäisi jokin kurssi käydä. Aurinkoa sinne ja voimaa kuntoutumiseen!
Ilona

Laura S kirjoitti...

Ihanaa että miehesi on taas kotona ja että leikkaus meni hyvin! On ihana katsoa elämää taas eteenpäin, toivoa täynnä! Kaikkea hyvää teille sinne!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kiitos viesteistänne... on se kumma miten valon lisääntyminen piristää mieltä... ja nyt muutenkin, kun asiat näyttävät menevän parempaan suuntaan, niin mikäs tässä on nauttiessa!

Tuula kirjoitti...

Mukava lukea näin iloista postausta, tuli hyvä mieli :) Varovasti täytyy toipilaan kulkea kun on petollisen liukkaat kelit.
Ikkunoiden pesu vaikuttaa koko kotiin, tuntuu että joka nurkka on siivottu :)

Lovviisa kirjoitti...

Voi kun pääsis kohta pilikille:)

MaMMeli kirjoitti...

Ihanaa, että pääsette taas yhdessä ulkoilemaan <3 Voi, minäkin haaveilen, että joku pesisi meidänkin ikkunat :)Tänään on täälläkin ollut aurinkoinen päivä!

Jael kirjoitti...

Onpa mukava kuulla,että olet saanut miehesi takaisin kotiin,ja että hän jaksaa jo kävellä:)
Ihan selvästi on kevät teillä jo alkanut lähestyä....
Ja kiitos sinullekin kivoista kommenteista blogissani:)

Kirsi kirjoitti...

Ihanan keväisiä kuvia!Täälläkin pitäs ikkunat kirkastaa,mutta aamulla oli -16 astetta pakkasta,joten saattaapi siirtyä...
Mukavaa,kun olet päässyt kullan kanssa jo ulkoilemaan=)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kyllä olen miestäni varoitellut liukkaudesta, mutta hänestä minä se ennen tupsahdan pyllylleni, kuin hän.... touhuan kävellessäkin samalla lailla, mitä nyt yleensäkin ja täytyy myöntää, että oikeassa on!

malla kirjoitti...

niinpä!mikäs sen ihananpaa ku kävelylenkki kullan kans...se on sitä arjen romantiikkaa! <3

mukavaa keskiviikkoa!!!:)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Malla, mukavaa keskiviikko iltaa sinne teillekkin!

Sirkka kirjoitti...

Hyvä Irmastiina, kiitos visiitistäsi, minähän se tässä olen jättänyt kuviasi ja kertomuksia väliin, en ollenkaan tarkoituksella, mutta nytpä olen tässä.
Onpa täällä mieluisia uutisia ja voin vain kuvitella mielessäni kuinka nautitte kävelyretkistänne aurinkoisina päivänä.
Upeaa, että olet saanut ammattilaiselta ikkunat pestyä, kotikin tuntuu heti paljon puhtaammalta ja on mukavampi katsella uloskin kevään etenemistä.
Toivon teille kaikille oikein hyvää mieltä ja voimia jaksamiseen ja paljon paljon iloisia ajatuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kevät...oi,saisinpa ammattilaisen pesemään ikkunamme...Aurinkoa päiviinne <3

Susanne kirjoitti...

Ihana postaus! Tuli hyvä ja iloinen mieli kun luin tätä.
Oikein mukavaa kevään jatkoa!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kiito viesteistänne...
Ihanaa aurinkoista loppuviikkoa!

päivi kirjoitti...

Miten ihanaa onkaan näjdä miehesi jo ulkoilemassa,
läheisistä pitää olla
onnelinen jokainen hetki<3

iloa ja auringonvaloa teille molemmille loppuviikkoon<3
haliterkut ja lämpimät ajatukseni,
Päivi

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kiitos Päivi! Samoin sinulle!

Voikukkapelto kirjoitti...

Ihania aurinkoisia kuvia ja hieno juttu, että pääsette jo yhdessä lenkille. Ihana postaus! Aurinkoista viikonloppua!

marimeri kirjoitti...

Miellyttävää katsoa näitä keväisiä kuvia, kun on hyvin muistissa ne syksyiset sumuiset ja pimeät päivät. Tuntee aivan kuin heräävänsä... saadessaan pukeutuakin kevyemmin.

Oikein miellyttävää viikonloppua Sinulle !

Marge kirjoitti...

On ihanaa, kun aurinko antaa meille parastaan!
Kiva kuulla, että pääsette miehesi kanssa yhdessä taas kävelemään:)
Kyselit minulta tuossa aiemmin, että mistä ostin tuolin päälliset, melkein unohdin vastata...
Ne ovat Lempäälän Kuljun kartanosta:) Niitä voi tulla vastaan pienistä kyläkaupoistakin:)
Ihanaa loppuviikkoa sinulle!<3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Lämmin kiitos teille kaikille viesteitänne!!
Voikukkapelto, olet sydämellisesti tervetullut lukijakseni. Toivottavasti viihdyt!
Marge, pitääpä olla tarkkana jos vaikka teille osuisi!