Suunnittelin kovin miten vietän päivän, mutta päivä on hurahtanut iltaan, enkä ole mitään mainittavaa saanut aikaiseksi.
Siirtelin vähän tavaroita paikasta toiseen ja olen vain ollut ja nauttinut..
Ja tässä sama Amalia-täti on enoni ikuistamana, joskus kuusikymmenluvulla.
Hän jätti mulle pari koriste esinettä. voiastian ja kaksi valokuva albumia, jotka oli saanut sodan jaloita pelastettua. Näistä hän oikein mainitsi, että hänen kuoltuaan mun pitää saada ne. Muuta hän ei paljon sitten saanutkaan pelastettua, paitsi sen tärkeimmän. Oman henkensä.
Mun molemmat vanhempani ovat Karjalasta, Kuolemanjärveltä. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sen ylpeämpi olen karjalaisuudestani ja sukujuuristani. Mietin monesti, miltä on iso-vanhemmistani täytynyt tuntua, kun on joutunut jättäämään kotinsa ja omaisuutensa rajantaa ja alkaa koko elämä alusta, vieraassa paikassa.
Olen käynyt vanhempieni kanssa kerran Karjalassa ja nähnyt heidän kotipaikkansa. Isän kotona oli saunamökki paikallaan ja äitini kodin tilalla oli venäläisten kesämökkejä.
Ymmärrän hyvin iso-vanhempieni kaipauksen kotiin Karjalaan.
No, mutta tulipas tästä nostalginen postaus. Huomaa, että mulla on ollut koko päivä aikaa miettiä syntyjä syviä...:)
Tässä vielä kuva Amalia-mummon voiastiasta.
14 kommenttia:
Ja niistä juurista kuuluukin olla ylpeä! Vaikka minulla se on kaventunut puolikkaaseen, olen enemmän kuin ylpeä omasta puolikkaasta karjalaisuudestani!
Voi miten ihania muistoja! mummot on parhaita!! ja tosi kauniit nuo vanhat valokuvat!!
Mukavaa lauantai-iltaa!
Ei voi olla totta! Mun äiti oli syntyisin Kuolemanjärveltä, Iivonen omaasukua eli on papan sukunimi, äidinäiti oli Törni Johanneksesta kotoisin.
Ja sinne Turun suuntaanhan sitten loppujen lopuksi mutkien kautta asettuivat eli mulla oli lapsuudessa toinen mummola Paimiossa, täti asui Piikkiössä, nykyisin Raisiossa ja onkin viimeinen siitä polvesta. Eno asui joskus siellä Kaarinassa eli tuttuja nurkkia mulle pohjoisen tytölle, ja itsekin kävin aikanaan asumassa Naantalissa, josta oli ensimmäinen mieheni.
Minunkin isä on kotoisin karjalasta,Raudusta.Itse en ole siellä käynyt mutta siskoni ja mummoni kävivät siellä kymmenisen vuotta sitten ja siskoni nyt kesällä uudestaan sukuseuran mukana.
Mummosi kuvasta tulee mieleen oma mummoni,samanlainen huivipäinen mummo.Ihana kuva.
Ja tuo voipytty on ihana.
Ihana on joskus pitää tälläinen nostalgia postaus.
Mukavaa lauantai-iltaa sinne.
Oi! Äidinäidinäitini, isoisoäitini vainaa oli Amalia. Kotoisin Karjalasta. Muistoja minulla on hänestä joitakin piirtyneenä sydämeen pikkutyttöajoiltani. Synnyin Salossa ja siellä isomummonikin vietti viimeiset aikansa. Oli sellainen tiukka kasvattaja. Muistan kun hän minua hoiti ja letitti hiuksiani piukoille leteille:) Asumme muuten aikalailla lähekkäin.....
Muistojen keltaamaa ja mukavaa viikonloppua sinulle!
Kaunis kiitos viesteistä...)
Pike mullakin on suvussa Iivosia... tiedä vaikka olisimme sukua.. jännää... pitääkin soitella äidille aamulla ja kysellä, onko joku näistä sukulais Iivosista asustellut joskus Piikkiössä ja Paimiossa.
Tinttarus sun blogi on saanut musta suuren ihailijan. On mukavaa ajatella, että asut jossain lähellä.
Mukavaa viikonloppua teille kaikille ihanille ihanaisille....<3
Löysin uuteen blogiisi, onnea sinulle! Minulle blogiharrastus on tuonut paljon iloa elämääni ja jopa uusia ystäviä.
Koskettava tuo kertomus isoisäsi siskosta Amalia-tädistä. Sellaista tämä elämä on, hitaasti katoavaa...
kiitos Marita viestistäsi. Mukavaa, että löysit sivuilleni, piipahdan kylässä myös sun sivuilla...:)
Ihania muistoja! Tiedätkö, että minun isäni on myös karjalasta, Pyhäjärveltä Sakkolan kylästä. Kävin siellä Isän kanssa n, 12 vuotta sitten. Isäni kotitalo oli vielä pystyssä ja paljon kuulin sillä reissulla muistoja :)Minäkin olen ylpeä karjalaisesta verestäni ja TYKKÄÄN niin kovasti haastella karjalaisten kanssa;)
No,karjalaisia sukujuuria täälläkin.Isäni ja edesmenneet mummuni ja pappani joutuivat lähtemään Sortavalasta.Mummoni oli hyvinkin uskonnollinen ja ortodoksi.
Kauniita muistoja:)
Iloa uuteen viikkoon ja kiva,kun olet piipahdellut blogissani:
Kiitos runasaista viesteistä.<3
On tosi mukavaa, kun mun sukulaiset tapaavat ja kaikki haastavat niin Karjalaa, kuin ennen Karjalassa.
Isälläni on suuri suku ja ovat hyvin sukurakasta porukkaa. Silloin, kun mieheni ensikerran tapasi sukuni, kaikki yhdessä, oli hän aika ihmeissään. Kun sukuni tapaa, niin silloin nauru raikaa ja puhe soljuu..:)
Olipas ihana postaus!:)
Sukujuuristaan ja vielä noin historallisista kannattaa ollakin ylpeä:)
Voi, kun tuo mummun kuva on ihanan herttainen:)
Tulen tutustumaan blogiisi paremmalla ajalla uudestaan:)
oikein mukavaa viikon jatkoa sinulle:)
Ihanaa, Sinullakin on juuret Karjalassa ♥ Minun vanhempani olivat Karjalan evakoita, Viipurista :) Ehkä olen perinyt tämän eläväisen olemukseni sieltä :D Ihania muistoja vuosikymmenten takaa :) Olen myös usein miettinyt kuinka raskasta aikaa ovat vanhempani eläneet ja kuinka ovat jaksaneet elämässä eteenpäin. Nykyajan ihmisiltä ei taitaisi onnistua. Tuntuu kauhealta jättää koti ja kaikki mitä omistaa, alkaa alusta oudossa paikassa ja rakentaa kaikki uudestaan. Ihmisten pitäisi muistaa kuinka hyvin meillä asiat ovat, joskus vaan sitä unohtaa olla kiitollinen elämästään ♥
Mukavaa viikonalkua :)
Kiitos te kaikki ihaNaiset ihanista kommenteista.
Ja tervetuloa Marge uudestaakin visiitille.
Täytyy myöntää, että eläväinen oon miekin ja aika kova haastamaan, tempperamenttiakin löytyy omiin tarpeisiin...:)
Karjalaisethan ovat positiivisia ja sitkeitä. Sellainen haluaisin itsekkin olla..<3
Lähetä kommentti